Seuralainen pohjois goa

Tämän lisäksi varsinkin eteläinen Goa on täynnä etäisiä, autioita rantoja, joita pääsee tutkimaan vaikka vuokraamalla auton tai taksin päiväksi. Varsinkin sukeltajien suosiossa oleva Grand Island sijaitsee länteen Morumugaon niemimaalta eteläisessä osassa Goaa.

Arabianmeri kätkee syvyyksiinsä hurmaavan maailman, jossa voi tutkia esimerkiksi haaksirikkoutuneita ja uponneita hylkyjä. Kalastusretket alueella ovat suosittuja. Vesi on kirkasta, joten myös snorkkelilla pääsee nauttimaan vedenalaisista näkymistä hienolla tavalla.

Alueelle järjestetään useita järjestettyjä retkiä, joiden teemat vaihtelevat tarjoten jokaiselle jotakin. Yksi Goan vanhimpia ja tunnetuimpia maamerkkejä on Mangueshin temppeli. Se sijaitsee noin 20 kilometriä Goan pääkaupungista Panajista itään.

Goalla on vahva historiallinen yhteys Portugaliin, jonka entinen siirtomaa-alue se on, ja tämän vuoksi temppeleitä on harvassa. Shivalle omistettu temppeli on parisataa vuotta vanha, mutta viime vuosien entisöinnin vuoksi erinomaisessa kunnossa ja kaunis nähtävyys. Temppelissä vieraillaan paljain jaloin, sekä olkapäät peitettyinä. Juuri historiansa vuoksi Goa on kirkkojen koristama. Panajista löytyy yksi hienoimmista, vuonna rakennettu kappeli, josta rakentui ympäröivien kauniiden puutarhojen avulla Our Lady of the Immaculate Conception Church.

Barokkimaista arkkitehtuuria mukaileva tyyli on koristeellinen, ja joka vuosi kirkko koristellaan valoilla ja koristeilla festivaalien ajaksi. Festivaali järjestetään joka vuosi maaliskuun 8. Suurin Goan villieläinten suojelulle omistettu alue joita on yhteensä neljä on Bhagwan Mahavir.

Yhdessä Mollemin luonnonpuiston kanssa ne tarjoavat ainutlaatuisen elämyksen tutustua alueen luontoon sekä eläimiin. Alue kätkee sisäänsä historiallisia temppeleitä, tiikereitä ja käärmeitä, eksoottisia lintuja ja liskoja. Alue tarjoaa tervetulleen hengähdystauon Goan kaoottisista kaduista ja kuumista rannoista. Puisto sijaitsee lähellä Panajia, noin 60 kilometriä kaupungista itään, kattaen valtavan rauhoitetun alueen.

Yksi kuuluisimmista asioista jotka Goaan yhdistetään, on Anjunan markkinat, toisinaan hippimarkkinoiksi nimetty alue. Anjunan pieni kaupunki on houkutellut aikanaan reppureissaajia ympäri maailman, ja näin rakentui omalaatuinen, sokkeloinen ja kiinnostava kirpputori. Markkinat tarjoavat kaaoksen lisäksi koruja, vaatteita, elektroniikkaa, leluja, mausteita - kunhan osaat tinkiä, voit tehdä hyviä löytöjä.

Markkinat toimivat talviaikaan, käynnistyen lokakuussa ja humu jatkuu huhtikuun loppuun saakka. Hieman rauhallisempaa menoa kaipaavat voivat suunnata Mapusan perjantaimarkkinoille, joka kokoaa yhteen lähialueen kauppiaat ja ostajat.

Markkina-alue on auki muulloinkin, paitsi sunnuntaisin, mutta todellinen meno tiivistyy perjantaihin. Verrattuna Anjunaan meno on paikallisvetoisempaa, ja tarjolla on tekstiilejä, ruokaa, antiikkia ja tuliaisia. Lauantai-iltaisin Arpora Market pohjoisessa osassa Goaa tarjoaa basaarimaisia käytäviä, lukuisia kojuja ja runsaan tarjonnan erilaisia tuotteita. Alue jakautuu pääsääntöisesti ruokaan, tekstiileihin ja paikallisiin tuotteisiin, tehden elämyksestä kiinnostavan ja kokemisen arvoisen.

Valtaisan Intian niemimaan kyljessä tämä pieni osavaltio tarjoaa vierailijoilleen ihania, pitkiä hiekkarantoja, aurinkoa, tuoksuja ja herkullisia meren herkkuja sekä väläyksen historiaa ja kulttuurien sekoitusta, jota ei helposti muualta löydä. Ei turhaan sanota, että Goa on yksi helpoimmista paikoista aloittaa Intiaan tutustuminen. Tämä luonnon muusta Intiasta eristämä osavaltio on imenyt itseensä eurooppalaisia vaikutteita vuosisatojen ajan. Kuitenkin myös Intia ja sen eri uskonnot ja kulttuurit ovat vahvasti läsnä.

Goa oli osa Portugalia yli vuotta, vuoteen Tämän jälkeen Goan löysivät hipit ja heidän jäljessään ovat seuranneet monet länsimaiset sekä intialaiset turistit.

Goa onkin Intian suosituimpia rantalomakohteita. Hakemuksen käsittelyssä kesti vain pari päivää ja itse viisumi oli kovin vaatimattoman näköinen sähköposti, josta tulostettiin pari kopiota matkalle mukaan. Goan lentokentällä sähköisen viisumin käyttäjille oli oma käsittelyjono, jossa molemmista käsistä otettiin sormenjäljet ja lisäksi pärstäkuva. Homma meni kuitenkin ihan sutjakkaasti. Maasta poistuminen ei kuitenkaan ollut yhtä sujuvaa.

Henkilökuntaa riitti tiskien takana niin, että avustajillakin oli avustajat, mutta hommat ei silti oikein edennyt minnekään. Parin tunnin ruljanssin aikana tehtiin läpivalaisuja toisensa jälkeen ja jokaisen nurkan takana oli uusi tyyppi tarkastamassa joko passia tai matkalippua niin, että hommaan alkoi suhtautua jo huumorilla.

Ja toki myös henkilötarkastus tehtiin maan tapojen mukaisesti: Matkalle tuli lähdettyä avoimin mielin ja samalla Intiasta mitään tietämättömänä, sillä luulin Goan olevan myös kaupunki. Kadut olivat yleensä kovin kapeita eikä jalankulkijoille ollut monestikaan mitään omaa väylää. Tiiviydestään huolimatta liikenne oli kohtuullisen vilkasta ja äänitorvea käytettiin säästelemättä ympäri vuorokauden, joten päätien välittömässä läheisyydessä olevat hotellit voivat olla kovin rauhattomia.

Hotellimme sijaitsi rauhallisella sivukujalla, pitkän hiekkarantaketjun eteläpäässä, Candolimissa, mikä tuntui 10km pitkän rantakaistaleen selvästi rauhallisimmalta alueelta. Hiukan pohjoisempana, Calanguten ja Bagan kohdilla ranta kuhisi vesiurheilulajien kanssa sekoilevia intialaisia niin, että meiningissä oli jo ihan tungosta. Odotin itse asiassa koko kohteen olevan yhtä täynnä porukkaa, mutta rannat olivat kokonaisuudessaan yllättävänkin rauhallisia.

Turistien määrä parina viime vuonna olikin tosin kuulemma ollut laskussa. Eniten kaduilla tallusteli intialaisia turisteja. Seuraavaksi suurimmat ihmismassat vaikuttivat olevan brittejä ja venäläisiä.

Rannat olivat myös yllättävän puhtaat — ainakin Candolimin kohdalla. Siellä rantaroskaa ei joinain päivinä välttämättä näkynyt ensimmäistäkään, mutta pohjoisempien rantojen väenpaljous jätti jälkeensä myös pienjätettä sinne tänne. Koska matkan tarkoituksena oli vain nauttia auringosta ja hiekkarannoista, tuntui pari viikkoa turhankin lyhyeltä ajalta erinäisiä reissuja ajatellen.

Tässä nyt muutamia poimintoja, mitä kuitenkin ehdittiin tehdä: Pohjois-Goan päärannan eteläpäästä alkaa maastopolku, mikä vie mahtavien kallioiden kautta vanhalle portugalilaisten rakentamalle linnoitukselle.

Kovin ylipainoisten tai muuten kroppaansa hallitsemattomien ei kannata tallusteluun ryhtyä, reitti oli välillä pienimuotoista boulderointia. Kallioiden päältä aivan niemen nokassa auringonlasku näytti erityisen vaikuttavalta, ja sitä katselemaan kerääntyikin niin paikallisia kuin turistejakin. Palolem ja sen viereinen Patnem , jossa vietimme yhden yön. Matkaa kesti reilu pari tuntia suuntaansa. Palolem oli mahtavan rauhallinen ranta, jonka pohjoispäädystä pienen kävelymatkan päästä löytyi upea kalliobaari, mistä auringonlaskun seuraaminen oli vertaansa vailla.

Pimeän laskeuduttua pääranta täyttyi grilleistä, missä esiteltiin päivän kalansaalista. Reissumme kesti noin 8h, josta taksimatka yhteen suuntaan n. Rauhallisen ja kauniin rannan läpi kiemurteli joki, jonka virrassa saattoi kelluskella ja laskea lopulta mereen. Vanha-Goa, Panjim ja Fort Aguada. Kesto noin 8h, josta autossa istuskeltiin n. Vanhan Goan nähtävyydet olivat vaikuttavuudessaan vaihtelevia, mutta hyvinkin käymisen arvoinen kompakti kokonaisuus!

Panjim ei ollut tarjonnaltaan ehkä henkilökohtainen suosikkini, mutta sen portugalilaiset korttelit olivat kyllä kauniita.

Seuralainen pohjois goa -

Tämä toiminto vaatii, että mobiililaitteeseen on asennettu WhatsApp-sovellus. Ymmärrän miksi porukka sinne niin haluaa! Koska UV-indeksi on erittäin korkea, kannattaa iho suojata varsinkin loman alussa tosi hyvin. Alue kätkee sisäänsä historiallisia temppeleitä, tiikereitä ja käärmeitä, eksoottisia lintuja ja liskoja. Yllättävää oli, että paikalliset asukkaatkin olivat nyt eka kertaa itse huolissaan malariasta. Kovin ylipainoisten tai muuten kroppaansa hallitsemattomien ei kannata tallusteluun ryhtyä, reitti oli välillä pienimuotoista boulderointia. Erittäin viehättävä Intilalainen ystäväni Charmaine Shirlekar tekee edullisia kauneushoitoja Goalla. Shri Mangueshin temppeli on yksi Goan vanhimpia ja tunnetuimpia maamerkkejä. Odoteltiin ruokaamme ainakin tunti, mutta voi että se olikin kyllä hyvää! Liinavaatteet vaihdettiin viikottain tai pyydettäessä. Intiassa on obviously huomattavasti halvempaa vetää perseet olalle. Hienoa hiekkarantaa loytyy kilometreittain pitkin merenrantoja. Goa on juuri se oikea paikka villiin, mutta tarpeeksi turvalliseen yöelämään! Lue ja osallistu Toimituksen matkavinkit Matkailu-uutiset Kävijöiden matkakokemukset Kävijöiden matkakuvat Kysy ja vastaa Matkavideot Napsun käyttäjät.

: Seuralainen pohjois goa

Seuralainen pohjois goa Suomalainen prostituoitu tuccabaja salla
Seuralainen pohjois goa 177
TISSI HIERONTA SUOMALAISET PORNOTÄHDET 16
Sex treffit suomipillua Treffit tampere thai hieronta malmi
KLEXANEN PISTÄMINEN PORNO DVD Alastonsuomi haku striptease jyväskylä

1 thoughts on “Seuralainen pohjois goa”

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *